Puskiaisten oikaisu on ollut tällä viikolla otsikoissa sekä Aamulehden että YLE:n uutisissa. Pirkkalan ympäristöyhdistyksen sekä omakotiyhdistysten laatima adressi virkistysmetsän ja ekologisen käytävän säilyttämisestä on kerännyt nopeasti paljon allekirjoituksia. Kävin eilissä aamuna metsässä ja siellä näin myös aiheeseen herättelevän banderollin.
On hienoa, että tietoisuus mahdollisesta uudesta tieyhteydestä lisääntyy ja kuntalaiset ovat aktivoituneet ottamaan aiheeseen kantaa. Toivon, että mahdollisimman moni kävi metsässä ja Kurikkakallion kulmilla, ihastuisi sen luontoon ja näkisi sen säilyttämisen arvoiseksi.
Omasta mielestäni valtatie 3:n liikenneongelmiin parempi vaihtoehto olisi nykyisen yhteyden parantaminen eikä uuden moottoritien rakentaminen keskelle metsää. Pirkkalan suunnalla nykyisen moottoritien parantaminen voisi tarkoittaa lisäkaistoja Lakalaivan ja Linnakallion välillä. Arkikokemukseni työmatkaliikenteestä pahiten ruuhkaisella välillä Sarankulman ja Lakalaivan liittymien välillä on, että ruuhka on ajallisesti kuitenkin suhteellisen lyhyt. Toisaalta Tampereen kaupunkiseutu näyttää kasvavan, mikä lisää painetta liikennejärjestelmän kehittämiseen. Liikennekäyttäytyminenkin kuitenkin muuttuu, yleistyykö etätyö myös koronan jälkeen, mikä on autoliikenteen rooli tulevaisuuden liikenteessä?
Pirkkalan kunta ei tee kuitenkaan päätöstä aiheesta vaan kyseessä on valtion hanke. Tieyhteys on ollut maakuntakaavassa, joten se on täytynyt ottaa huomioon myös Pirkkalan kunnan kaavoituksessa, vaikka varmuutta sen rakentamisesta ei vielä olekaan. On melko ymmärrettävää, miksi ehkä joku uutta moottoritietä saattaisi Pirkkalaan toivoa, tienvarsi olisi melko luonnollista muuttaa aikojen saatossa yritystonteiksi.
Mutta minne jää metsä?
En ole penseästä suhtautumisestani huolimatta allekirjoittanut adressia. Tässä suhteessa en koe olevani ensisijassa yksityishenkilö vaan päättäjä (vaikken Puskiaisten oikaisusta suoraan päätäkään) ja jotenkin vierastan näiden adressien allekirjoittamista nimenomaan tämän päättäjäroolin vuoksi. Yleisesti ottaen päättäjillä on mielipidettä muodostaessaan käytettävissä paljon tietoa (ja siihen myös perehdyttävä) ja tyypillisesti adresseilla nostetaan esiin vain jotakin yhtä näkökulmaa. Adressit on kuitenkin hyvä tapa kuntalaisvaikuttamiseen.
Hanke on tällä hetkellä YVA-menettelyvaiheessa. Tavoitteena on tehdä yhdestä vaihtoehdosta yleissuunnitelma vuoden 2021 aikana.