Hyvät pirkkalalaiset,
juuri päättynyt vuosi oli erikoinen ja korona pakotti meidät löytämään uusia tapoja toimia ja tavata toisiamme. Myös siksi olen nauhoittanut teille tämän uuden vuoden puheen ja lähetän näin videon muodossa terveiset Pirkkalan Vihreiden pormestariehdokkaana. Olen Sirpa Repo, kunnanvaltuutettu ja ehdolla myös seuraavissa kuntavaaleissa.
Keväällä 2021, tarkemmin ottaen huhtikuussa järjestetään kuntavaalit, jotka ovat hyvin tärkeät ja meitä jokaista koskettavat vaalit. Kunnanvaltuustossa ja lautakunnissa tehdään päätöksiä, jotka näkyvät ja tuntuvat jokaisen pirkkalalaisen arjessa.
Vihreä kunta huolehtii ilmastosta, luonnosta ja ympäristöstä. Pirkkalan kunta liittyi kuluneella valtuustokaudella Hiilineutraalit kunnat verkostoon ja on mukana yhdessä Tampereen seutukunnan kanssa tekemässä toimia vähäpäästöisemmästä yhteiskunnasta ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutoksen lisäksi meidän tulee ottaa päätöksenteossa huomioon luonnon monimuotoisuus ja luontoarvot. Vaikka Pirkkala maltillisesti kasvaa, on huolehdittava, että luonto pysyy lähellä kuntalaisia myös jatkossa.
Vihreä sivistyskunta satsaa koulutukseen ja sen tasa-arvoisuuteen kaikille lapsille ja nuorille. Jokaisella on oikeus saada varhaiskasvatusta ja käydä koulua rauhassa. Rasismiin, syrjintään ja kiusaamiseen on puututtava aina.
Vihreä kunta huolehtii hyvinvoinnista ja terveydestä. Meidän jokaisen fyysinen ja henkinen terveys on tärkeä. Haluamme erityisesti nostaa sosiaalipalveluiden sekä mielenterveyspalveluiden merkityksen. Matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevillä palveluilla ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Mielenterveysongelmien ehkäisy on myös työllisyyttä tukevaa toimintaa.
Vihreä kunta hoitaa työllisyyttä ja taloutta. Yhteistyössä on voimaa. Olemme osa Tampereen kaupunkiseutua ja monia asioita on järkevää kehittää yhteistyössä seudun muiden kuntien kanssa. Paikallisesti yhteistyö kunnan sekä järjestöjen, seurakuntien, yritysten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa on kannatettavaa. Yhdessä ja ketterästi kokeillen voimme ratkoa yhteisiä ongelmia.
Näihin kaikkiin asioihin haluamme kuntavaaleissa vaikuttaa. Ota yhteyttä tai tule keskustelemaan kanssamme, joko virtuaalisissa tapahtumissa tai toivottavasti voimme pian tavata myös livenä. Uutiset koronarokotteesta luovat toiveita, että voimme ehkä 2021 alkaa taas vapaammin tavata ihmisiä ja kokoontua erilaisiin tapahtumiin.
Toivotan teille kaikille onnellista uuden vuoden alkua.