Pirkkalan kunnanvaltuusto käsitteli Pirkkala-Linnainmaa raitiotien hankesuunnitelmaa kokouksessaan 24.4.2023. Kokouksessa hyväksyttiin Tampereen Raitiotie Oy:n osakassopimus. Pirkkala-Linnainmaa hankesuunnitelma hyväksyttiin ja päätettiin jatkaa toteutussuunnitteluun Suupalle saakka. Päätös kyllä mahdollistaa rakentamisen vain Partolaan tai vaiheittain tai suoraan Suupalle. Päätös jatketaanko toteutussuunnittelua Partolaan vai myös Suupalle syntyi äänestyksessä 13-30 Suupan siis voittaessa.

Pidin kokouksen alussa ryhmäpuheenvuoron, joka alla.

Hyvät kuulijat, Pirkkalan kunta ottaa nyt askelia yhdessä suurimmista päätöksissään. 

Kasvava ja vetovoimainen Tampereen seutu vetää uusia yrityksiä ja työpaikkoja sekä uusia asukkaita. Uusille asukkaille tarvitaan asuntoja ja tarjontaa niin paljon, ettei asumisen hinta muodostu seudulle muuttamisen esteeksi. Pirkkala ei voi sanoa ei kaupungistumisen megatrendille, vaan siihen on sopeuduttava ja nähtävä mahdollisuudet. 

Laadukas joukkoliikenne on yksi osa sujuvan ja kestävän arjen rakentamista koko seudulla. Sama liikennöintimäärä pystyttäisiin tuottamaan tarvittaessa busseilla, mutta matkustamismukavuus, saavutettavuus ja luotettavuus omilla kiskoillaan kulkevalla ratikalla houkuttelee myös uusia matkustajia joukkoliikenteen käyttäjiksi ja mahdollistaa entistä useammalle autottoman, tai vähempi-autoisen, elämäntavan. Pirkkalan mallisesssa kunnassa joukkoliikenteen runkolinja kulkee joka tapauksessa Naistenmatkantietä ja sopii siten´hyvin ratikalle. Bussien joustavuutta kannattaakin hyödyntää syöttöliikenteessä.

Liittymällä kaupunkiseudun raitiotieverkkoon Pirkkalan asukkaat pääsevät vaivattomasti Tampereelle ja kauempana tulevaisuudessa ehkä muihinkin seudun kuntiin opiskelemaan, töihin, harrastuksiin, ostoksille ja muihin palveluihin. Ilman tieliikenteen ruuhkia ja pysäköintipaikan etsimistä, sillä liikenteen olosuhteet tulevat muuttumaan. Ja sama pätee toisinpäin, palveluiden käyttäjiä ja työntekijöitä pääsee vaivattomasti Pirkkalan suuntaan. Tampereen kokemuksista tiedämme, että matkustajat ovat ottaneet raitiotien omakseen ja myös liityntäliikenteen käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä. 

Tampereen kokemuksista näemme myös, että raitiotien ympäristö on vetovoimaista aluetta ja houkuttelee niin asukkaita kuin investoijia. Rakentamisen laadun on oltava korkealla, jotta tehdään pitkäikäistä, viihtyisää ja monimuotoista ympäristöä. Näemme raitiotien ensisijassa kaupunkikehityshankkeena, joka mahdollistaa kestävästi tiivistyvän, laadukkaan yhdyskuntarakenteen. Raitiotie on lupaus pitkälle tulevaisuuteen kantavasta kehittymisestä ja sen pysyvyydestä. 

Meidän ja tulevien päättäjien on muistettava asuinympäristöjen viihtyisyys ja vehreys, mitä monet asukkaat pitävät tärkeänä tekijänä asumisratkaisuja tehdessä. Rakennetun viherympäristön lisäksi, niin me ihmiset kuin eliöt, tarvitsemme luonnonmukaisia ympäristöä. Vihersormista emme voi luopua. Rakentamalla ensisijassa joukkoliikennereitin varrelle ja jo kertaalleen muokatussa ympäristössä, säästämme luontoa toisaalla.

Raitiotien taloudellinen yhtälö vaatii tehokasta rakentamista ja Pirkkalan nykyisen kasvuvauhdin nostoa, mutta pelottelu Naistenmatkantien muuttumisesta pelkäksi betonilähiöksi on liioittelua. Sekä Suupalle nykyiseen kuntakeskukseen että tulevaisuuden Ranta-Pirkkalaan ja Partolaan tulevan osayleiskaavan myötä on paljon potentiaalia, ja nykyisessä yleiskaavassa on vielä rakentumattomia alueita. Lisäksi tarvitaan täydennysrakentamista, joka kyllä muuttaa maisemia, mutta ei vie välttämättä uusia alueita rakentamiselle.

Toteutussuunnitteluun ryhtyminen ei vielä sido päätöstämme raitiotien rakentamiseen Suupalle saakka, vaan voimme toteutussuunnittelun yhteydessä harkita mahdollisen rakentamisen vaiheistusta. Vihreän valtuustoryhmän mielestä meidän kannattaa sanoa rohkeasti kyllä raitiotien seuraavalle vaiheelle – fiksusti ja sujuvasti toimiva kaupunkiseudun arki ja juhla ovat yhteinen asiamme.

 

Edellisellä viikolla (19.4.) Aamulehdessä oli yhteinen mielipiteemme raitiotiestä Tampereen kaupunginhallituksen jäsenen Jaakko Stenhällin kanssa. Se myös tässä:

Tampereen ja Pirkkalan valtuustot tulevat huhtikuun lopussa  tekemään päätöstä raitiotien kolmannen vaiheen toteutussuunnitteluun siirtymisestä välillä Pirkkala – Linnainmaa. Päätös on merkittävä molemmille.

Pirkkalan kannalta tilanteessa on se etu, että päätöksenteossa on mahdollisuus hyödyntää Tampereen kokemuksia. Oppeja raitiotien rakentamisesta on saatu, ja alun perin uskalias yritys on muuttunut rutiiniksi. Hankkeen yhteydessä sekin on havaittu, että raitiotien ympäristö on vetovoimaisinta aluetta koko maassa.

Samalla vetovoimainen raitiotie ohjaa siihen, että kaupunkiympäristön laatuun panostetaan. Rakennuttajilta kannattaa vaatia rakentamiselta hyvää laatua, ja kuntien kannattaa panostaa viihtyisyyteen ja vehreyteen myös itse. Asukkaita ja investoijia niin Tampereen kuin muiden kaupunkien kokemusten perusteella tulee kyllä. Yksittäistä suhdannetilannetta ei kannata liikaa tuijottaa, kun ratkaisua tehdään vuosikymmeniksi. Pirkkalan kannalta raitiotie on tilaisuus rohkeasti pohtia, millaista Pirkkalaa raitiotien varteen halutaan tehdä.

Samalla on olennaista, olipa hallituspohja mikä tahansa, että raitiotielle löytyy riittävä valtion osallistuminen. Raitiotie on olennainen osa kestävää seudullista liikennejärjestelmää ja samalla elinvoimainvestointi, josta Tampereen ja Pirkkalan ohella hyötyy koko Suomi – kuten Tampereen viime vuosien kehityksestä on voitu havaita.

Molemmat kunnat tekevät ratkaisunsa itsenäisesti, mutta samalla on hyvä nähdä, että vaikkapa seudun liikenteen kannalta ratkaisu on yhteinen. Kun mahdollisimman moni nykyinen ja tuleva pirkkalalainen käyttää ratikkaa, helpottaa se autoliikenteen painetta, ja antaa tilaa autoilla heille, joiden joka tapauksessa näin täytyy tehdä. Palvelut, työpaikat ja virkistysmahdollisuudet ovat seudulla yhteiset. Tämänkin takia molempien kuntien kannattaa sanoa rohkeasti kyllä raitiotien seuraavalle vaiheelle – fiksusti ja sujuvasti toimiva kaupunkiseudun arki ja juhla ovat yhteinen asiamme.