Jätin Pirkkalan kunnanvaltuustossa 17.2.2025 valtuustoaloitteen vihreän ja sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta viestipalvelu X:stä luopumisesta.

Tämän myötä sain myös myös itse aikaiseksi lähteä pois viestipalvelusta. En ole aktiivisesti siellä enää pitkään aikaan itse viestinyt, mutta satunnaisesti seurannut ammattialani keskusteluja. Palvelu on muuttunut hyvin vihamieliseksi ja omistajan vaikuttaminen algoritmeihin ja logiikkaan oman äärioikeistalaisen poliittisen agendansa edistämiseksi on vastenmielistä.

Valtuustoaloite: Pirkkalan kunta luopuu viestipalvelu X:n käytöstä

Me allekirjoittaneet esitämme, että Pirkkalan kunta luopuu viestinnässään viestipalvelu X.n (entinen Twitter) käytöstä. Monet julkiset toimijat, kunnat ja myös yritykset ovat luopuneet alustan käytöstä, koska sen tavoitettavuus on heikentynyt viime vuosina.
Vaikka palvelussa on hyvääkin keskustelua, siellä levitetään runsaasti disinformaatiota, vihapuhetta ja salaliittoteorioita. Viestipalvelun omistaja Elon Musk avoimesti tukee äärioikeistoa ja käyttää alustaa oman poliittisen agendan edistämiseen. Tämän vuoksi alustan käyttö on ongelmallista.
Pirkkalan kunnan tulee arvioida, mitkä ovat sen arvojen ja tavoitteiden kannalta oleellisimmat viestintäkanavat.

Pirkkalassa 17.2.2024

Vihreä valtuustoryhmä
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä