Kuntapoliitikon syksy on ollut jo käynnissä hyvän matkaa ja vihdoin päivitystä sitten vaalien. Vaalien jälkeen kesällä käytiin neuvottelut luottamuspaikkajaosta sekä pormestarista ja puolueiden välisestä valtuustosopimuksesta. Paikat realisoituvat elokuussa valtuuston ensimmäisessä kokouksessa. Oma luottamustehtäväni on valtuuston lisäksi kunnanhallituksen jäsenenä. Tämän lisäksi seudullisisten neuvotteluiden pohjalta minut valittiin Pirkkalan edustajaksi Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen. Toimin meidän valtuustoryhmän puheenjohtajana. Kiitokset luottamuksesta vielä kerran äänestäjät ja luottamusta tehtäviin antaneet!
Valtuuston kokouksissa ei vielä kovin isoja poliittisia päätöksiä olla tehty, mutta taustalla valtuustoryhmät parhaillaan valmistelevat yhteistä valtuusto-ohjelmaa, jonka pohjalta seuraavan neljän vuoden kuntastrategiaa tullaan päivittämään. Lokakuun lopun valtuuston kokoukseen tullee jo joitain kaavoja hyväksyttäväksi, kunnanhallituksessa on käsitelty sekä Naistenmatkan että Pereen asemakaavan muutoksia. Naistenmatkan asemakaavan muutos luo puitteita koulukampuksen ja vapaa-aikatalon alueen kehittymiselle Ja Pereelle saadaan lisää asumista tehokkaan joukkoliikenteen varteen.
Joka syksyinen tehtävä on talousarviosta päättäminen. Sen valmistelu on käynnissä ja lautakunnat ovat pitäneet iltakoulunsa ja kunnanhallitus myös talousarvioseminaarin. Valmistelu jatkaa ja lokakuun lopussa lautakunnat käsittelevät talousarvion omalta osaltaan, jonka jälkeen kunnanhallitus ja joulukuussa valtuusto. Viimeistä kertaa talousarviota valmistellaan mukanaan terveys- ja sosiaalipalvelut. Niiden hoitaminen siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Ajankohtaista valmistelua tehdään myös asunto- ja maapoliittisen ohjelman päivittämisestä tähän nimetyssä toimikunnassa. Tavallaan olisi siihenkin tehnyt mieli itsensä ilmoittaa, mutta järki yrittää välillä muistuttaa, ettei yhden ihmisen tarvitse joka työryhmään osallistua.
Kunnanhallituksessa työskentely on aivan toisenlaista kuin valtuusto- tai lautakuntatyö. Kokouksia on useammin (keskim ehkä joka toinen viikko) ja päätettäviä & perehdyttäviä asioita enemmän. Kunnanhallituksessa on myös toisenlaista tekemisen ja päätöksenteon meininkiä ja merkittävästi enemmän keskustelua ja pohdintaa ennen kuin päätöksiä tehdään. Tästä erityisesti tykkään. Yksityiskohtien tarkkailija ja etukäteen asioihin perehtyjä on joutunut välillä hiukan epämukavuusalueelle, kun kaikkia asioita ei samalla lailla pysty hallitsemaan. Superkiinnostavaa on kuitenkin nähdä laajemmin kunnan toimintakenttää ja oikeasti pohtia isompia linjauksia.
Tosi innoissani olen myös seutuhallituksen jäsenyydestä. Olen seutuyhteistyön kannattaja ja mahtavaa päästä kehittämään seutua melkoiselta näköalapaikalta yhdessä muiden kuntien edustajien kanssa. Ensimmäisessä kokouksessa perehdyimme esimerkiksi liikennejärjestelmätyöhön ja lähijunaliikenteen tilanteeseen seudulla. Radat (ja raitiotiet) ovat merkittävä tekijä seudun ja yhdyskuntarakenteen kehittymisessä.
Että tämmöisiä kuntapolitiikon syksyyn. Nopeammalla sykkeellä päivityksiä ilmestyy Facebook-sivulle, mutta tarkoitus päivittää isoimmista asioista myös näiden nettisivujen kautta jatkossakin.